Kouluttauduin
esteettömän tanssin DanceAbility opettajaksi 2007
https://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE
jonka jälkeen täydensin osaamistani esteettömän tanssin saralla
verkostoituen sekä erilaisiin koulutuksiin,
seminaareihin ja tapahtumiin
osallistumalla. Olen lisännyt
ymmärrystäni ja rakentanut uutta tietoa ”läsnäolon työkaluista”, kontemplatiivisesta
pedagogiikasta, tutustumalla erilaisiin hengitys ja kehontekniikoihin sekä etsimällä
ymmärrystä terapian paradigmamuutoksesta psykoterapian valmiudet
täydennyskoulutuksessa. Työni ytimessä sykkii vahvasti inklusiivinen työasenne,
integraation mahdollisuudet sekä voimavarasuuntautunut moniammatillinen ja
poikkitieteinen työtapa. Esteetön tanssi kuljetti minut etsimään uudenlaisia
käytänteitä, joissa oppiminen ja sen tavoitteet asettuvat tarkasteltaviksi
kokemuksena kehossa ja vuorovaikutuksessa (oma itse, ympäristö, vuorovaikutus
moniulotteisena aistimuksena). Omasta kokemuksesta syntynyt metodi syntyi vähän niinkuin vahingossa.
Oppiminen, ympäristö, keho, ilma ja hengitys luovat oman merkityksellisyytensä hengittävää kokonaisvaltaista opetusta tavoiteltaessa. Muuntojoustavat oppimisympäristöt on käsitteenä ollut itselleni ”koreografinen” konsepti, jossa tietoisesti on mahdollista ohjata opettajaa hyödyntämään erilaisia tiloja strukturoidusti, omaa prosessia sekä kehityshaastetta vastaavalla tavalla. Tämänkaltainen ohjaaminen vaatii tietenkin valtavaa herkkyyttä sekä ymmärrystä prosessi ohjaamisesta sekä sen vaiheista. Pitkään työssään toiminut ja kokenut "herkkä" opettaja usein tietämättään toimii näin. Hiljainen tieto voi aueta esimerkiksi nuoremman opettajan työparina sanalliseen sekä teoreettiseen ilmaisuun, jolloin oman työtavan näkyväksi tekeminen auttaa myös jaksamaan paremmin omassa työssä. Tai nuoren opettajan työparina toimiessa saatetaan synnyttää kokonaan uutta tietoa ja ymmärrystä arjen kohtaamisissa työssä.
Olen ilolla seurannut kuinka ammatillisessa erityisopettaja koulutuksessa on haettu kokemusta tilan käytöstä sekä sen merkityksestä opettajakoulutuksessa. Hyvänä esimerkkinä tästä on artikkeli jossa Eila Burns sekä Kaija Peuna avaavat kokeiluaan muuntojoustavassa oppimisympäristössä. He ovat rohkeasti kokeilleet uudenlaista käytäntöä koulutuksen sisällä, hyödyntäen muuntojoustavia oppimisympäristöjä ammatillisen erityisopettajan koulutuksessa. Heittäytymällä oman kokemuksen vietäväksi luodessan tällaisen "henkisen" oppimisen tilan ja oppimisympäristön, innovaatiosta saattaa tulla jotain joka pysyvästi muuttaa käytäntöä ammatillisen erityisopettaja työssä. Kehollisuus ja tunteet heräävät henkiin, toivoisin! Tämänkaltaisessa työskentelyssä osaamisen jakaminen sekä yhteisen ymmärryksen luominen vuorovaikutuksen ja kohtaamisten näkökulmasta käsin toteutuu parhaimmillaan. Kouluttajat itse antautuvat oppijoiksi sekä osaksi prosessia. Jokainen rakentaa oman kokemuksensa pohjalta uutta ymmärrystä.
http://erityisopettaja.fi/muuntojoustava-opetus-monimuotoisen-opetuksen-kahdet-kasvot
Koulutus kehollisena kokemuksena auttaa mielestäni ymmärtämään opettajan ruumiillisuutta jossa tiedostamatta saattaa ilmentyä vallankäytön aspekteja suhteessa opiskelijoihin. Ellei opettaja ja kouluttaja tule tietoiseksi omasta ruumiillisuudestaan suhteessa tilaan, aikaan, paikkaan sekä opetettavaan asiayhteyteen, on vuorovaikutus otollinen tahattomaan vallankäyttöön opetustilanteissa. Kuinka usein esimerkiksi toisen ihmisen kosketus tai halaus voi tuntua vastenmieliseltä, alistavalta, pakottavalta tai ahdistavalta tarkoituksettomasti.
”Opettaja ruumis” on herätettävä tietoisuuteen sekä läsnäoloon, ennen kuin uudistavia oppimisympäristöjä on mahdollista tavoitteellisesti hyödyntää opetuksessa. Ammatillinen erityisopettaja kaipaa selkeää struktuuria sekä teoreettista viitekehystä kehollisen opettajan muutosprosessin tueksi, jotta muutoksen luova kaaos ei ylitä oman mukavuusalueen sietokykyä. Luovuus, oppiminen, prosessimainen oppiminen sekä konstruktivistinen oppiminen ovat suhteellisen nuoria käsitteitä ammatillisessa erityisopetuksessa mielestäni vielä. Pertti Kurikan kappale, ”aina mun pitää” kuvastaa vanhoja käsityksiä vammaisen ihmisen perinteisestä päivästä ja arjesta. Kurikan aito ilmaisu musiikin kautta tuo toivoa ymmärtää esteetöntä ja tasa-arvoista asennetta yhteiskunnallisena ja globalinakin ilmiönä. Kun vanhoista perinteistä siirrytään vapaampiin ja yksilöä kunnioittaviin käytänteisiin, on edettävä varovaisesti mielestäni. Vanhat "traumat" ja vääristyneet perspektiivit on saatava ohjatuksi uudelle kurssille. Niin yksilöön, yhteisöön kuin yhteiskuntaankin liittyvät vääristymät on purettava hellästi aikaa käyttäen ja muutosprosessin vaiheita tunnistaen.
Kehollisuus, ruumiillisuus sekä kehollinen tieto ovat saaneet viimeaikana uudenlaista ymmärrystä sekä tutkimusta näyttäytyäkseen. "Ruumiin puheen" sanallistaminen on itselleni ollut pitkä ja joskus kivulias tai jopa mahdotonkin prosessi. Tämän seurauksena MoWeArt konseptini on löytänyt teoreettisen viitekehyksen aikuisen voimavarasuuntautuneesta kokonaisvaltaisesta taidetta, pedagogiikkaa ja luovuuttaa monitieteisellä otteella. Näin voisi oman ammatillisen kasvun polun viitoittaa pääpiirteissään. Prosessia ohjaava järjestys on omassa menetelmässäni: kehollisuudesta, kokemuksen kautta tunteisiin ja sanalliseen ilmaisuun kehonmuistia, viisautta sekä empatiaa unohtamatta -> luova tuotos parhaimmillaan lopputuloksena. Itse kutsun sitä ”ruumiillisen lukutaidon” esiin tuloksi oppimisen sekä tutkimisen kontekstissa. Tällainen ruumiillinen lukutaito ei kuitenkaan voi kehittyä ilman omaa kokemusta, sen peilaamista sekä sanallisen ilmaisun hetkellistä hylkäämistä.
Kehollisuutta hyödynnettäessä opetustyössä, on opettajan oma kehollinen prosessi välttämätön. Aidosti muuntojoustavan, liikkuvan ja hengittävän oppimisympäristön luominen sekä kehittäminen ei onnistu opetustilannetta edistäväksi kokeiluksi ilman syvempää ymmärrystä kehollisuuden merkityksestä opeteltavaan asiayhteyteen. Mielestäni on vaarana että toiminnallisuus, kehollisuus, taide, luovuus sekä vuorovaikutuksen hyödyntäminen jäävät vain mukavaksi yhdessä puuhasteluksi sekä elämysten tuottamiseksi opetuksessa. Tällöin todellista oppimista tai oppimisprosessin edistämistä ei tapahdu. Samanlainen ilmiö on mielestäni myös havaittavissa monikerroksellisena ketjuna niin oppimisen, ohjaamisen kuin tutkimuksenkin näkökulmasta. Tietoa ja ymmärrystä kytketään ”copy pastella” ilman omaa kokemusta ja sen reflektointia. Tieto ei välttämättä kosketa tai ole millään tavalla kytköksissä omaan ammatti-idetiteettiin. Innovaatiokin voi jäädä pelkäksi keksinnöksi ellei se muuta mitään ihmisessä, tilassa tai esineessä. Todellinen innovaatio hengittää, hehkuu ja loistaa!Se muuttaa jotain maailmassa!
https://www.youtube.com/watch?v=gVppceNO7uE
Kuvissa: Neiti kevät -soolotanssiteos: Johanna Vähäkuopus
Oppiminen, ympäristö, keho, ilma ja hengitys luovat oman merkityksellisyytensä hengittävää kokonaisvaltaista opetusta tavoiteltaessa. Muuntojoustavat oppimisympäristöt on käsitteenä ollut itselleni ”koreografinen” konsepti, jossa tietoisesti on mahdollista ohjata opettajaa hyödyntämään erilaisia tiloja strukturoidusti, omaa prosessia sekä kehityshaastetta vastaavalla tavalla. Tämänkaltainen ohjaaminen vaatii tietenkin valtavaa herkkyyttä sekä ymmärrystä prosessi ohjaamisesta sekä sen vaiheista. Pitkään työssään toiminut ja kokenut "herkkä" opettaja usein tietämättään toimii näin. Hiljainen tieto voi aueta esimerkiksi nuoremman opettajan työparina sanalliseen sekä teoreettiseen ilmaisuun, jolloin oman työtavan näkyväksi tekeminen auttaa myös jaksamaan paremmin omassa työssä. Tai nuoren opettajan työparina toimiessa saatetaan synnyttää kokonaan uutta tietoa ja ymmärrystä arjen kohtaamisissa työssä.
Olen ilolla seurannut kuinka ammatillisessa erityisopettaja koulutuksessa on haettu kokemusta tilan käytöstä sekä sen merkityksestä opettajakoulutuksessa. Hyvänä esimerkkinä tästä on artikkeli jossa Eila Burns sekä Kaija Peuna avaavat kokeiluaan muuntojoustavassa oppimisympäristössä. He ovat rohkeasti kokeilleet uudenlaista käytäntöä koulutuksen sisällä, hyödyntäen muuntojoustavia oppimisympäristöjä ammatillisen erityisopettajan koulutuksessa. Heittäytymällä oman kokemuksen vietäväksi luodessan tällaisen "henkisen" oppimisen tilan ja oppimisympäristön, innovaatiosta saattaa tulla jotain joka pysyvästi muuttaa käytäntöä ammatillisen erityisopettaja työssä. Kehollisuus ja tunteet heräävät henkiin, toivoisin! Tämänkaltaisessa työskentelyssä osaamisen jakaminen sekä yhteisen ymmärryksen luominen vuorovaikutuksen ja kohtaamisten näkökulmasta käsin toteutuu parhaimmillaan. Kouluttajat itse antautuvat oppijoiksi sekä osaksi prosessia. Jokainen rakentaa oman kokemuksensa pohjalta uutta ymmärrystä.
http://erityisopettaja.fi/muuntojoustava-opetus-monimuotoisen-opetuksen-kahdet-kasvot
Koulutus kehollisena kokemuksena auttaa mielestäni ymmärtämään opettajan ruumiillisuutta jossa tiedostamatta saattaa ilmentyä vallankäytön aspekteja suhteessa opiskelijoihin. Ellei opettaja ja kouluttaja tule tietoiseksi omasta ruumiillisuudestaan suhteessa tilaan, aikaan, paikkaan sekä opetettavaan asiayhteyteen, on vuorovaikutus otollinen tahattomaan vallankäyttöön opetustilanteissa. Kuinka usein esimerkiksi toisen ihmisen kosketus tai halaus voi tuntua vastenmieliseltä, alistavalta, pakottavalta tai ahdistavalta tarkoituksettomasti.
”Opettaja ruumis” on herätettävä tietoisuuteen sekä läsnäoloon, ennen kuin uudistavia oppimisympäristöjä on mahdollista tavoitteellisesti hyödyntää opetuksessa. Ammatillinen erityisopettaja kaipaa selkeää struktuuria sekä teoreettista viitekehystä kehollisen opettajan muutosprosessin tueksi, jotta muutoksen luova kaaos ei ylitä oman mukavuusalueen sietokykyä. Luovuus, oppiminen, prosessimainen oppiminen sekä konstruktivistinen oppiminen ovat suhteellisen nuoria käsitteitä ammatillisessa erityisopetuksessa mielestäni vielä. Pertti Kurikan kappale, ”aina mun pitää” kuvastaa vanhoja käsityksiä vammaisen ihmisen perinteisestä päivästä ja arjesta. Kurikan aito ilmaisu musiikin kautta tuo toivoa ymmärtää esteetöntä ja tasa-arvoista asennetta yhteiskunnallisena ja globalinakin ilmiönä. Kun vanhoista perinteistä siirrytään vapaampiin ja yksilöä kunnioittaviin käytänteisiin, on edettävä varovaisesti mielestäni. Vanhat "traumat" ja vääristyneet perspektiivit on saatava ohjatuksi uudelle kurssille. Niin yksilöön, yhteisöön kuin yhteiskuntaankin liittyvät vääristymät on purettava hellästi aikaa käyttäen ja muutosprosessin vaiheita tunnistaen.
Kehollisuus, ruumiillisuus sekä kehollinen tieto ovat saaneet viimeaikana uudenlaista ymmärrystä sekä tutkimusta näyttäytyäkseen. "Ruumiin puheen" sanallistaminen on itselleni ollut pitkä ja joskus kivulias tai jopa mahdotonkin prosessi. Tämän seurauksena MoWeArt konseptini on löytänyt teoreettisen viitekehyksen aikuisen voimavarasuuntautuneesta kokonaisvaltaisesta taidetta, pedagogiikkaa ja luovuuttaa monitieteisellä otteella. Näin voisi oman ammatillisen kasvun polun viitoittaa pääpiirteissään. Prosessia ohjaava järjestys on omassa menetelmässäni: kehollisuudesta, kokemuksen kautta tunteisiin ja sanalliseen ilmaisuun kehonmuistia, viisautta sekä empatiaa unohtamatta -> luova tuotos parhaimmillaan lopputuloksena. Itse kutsun sitä ”ruumiillisen lukutaidon” esiin tuloksi oppimisen sekä tutkimisen kontekstissa. Tällainen ruumiillinen lukutaito ei kuitenkaan voi kehittyä ilman omaa kokemusta, sen peilaamista sekä sanallisen ilmaisun hetkellistä hylkäämistä.
Kehollisuutta hyödynnettäessä opetustyössä, on opettajan oma kehollinen prosessi välttämätön. Aidosti muuntojoustavan, liikkuvan ja hengittävän oppimisympäristön luominen sekä kehittäminen ei onnistu opetustilannetta edistäväksi kokeiluksi ilman syvempää ymmärrystä kehollisuuden merkityksestä opeteltavaan asiayhteyteen. Mielestäni on vaarana että toiminnallisuus, kehollisuus, taide, luovuus sekä vuorovaikutuksen hyödyntäminen jäävät vain mukavaksi yhdessä puuhasteluksi sekä elämysten tuottamiseksi opetuksessa. Tällöin todellista oppimista tai oppimisprosessin edistämistä ei tapahdu. Samanlainen ilmiö on mielestäni myös havaittavissa monikerroksellisena ketjuna niin oppimisen, ohjaamisen kuin tutkimuksenkin näkökulmasta. Tietoa ja ymmärrystä kytketään ”copy pastella” ilman omaa kokemusta ja sen reflektointia. Tieto ei välttämättä kosketa tai ole millään tavalla kytköksissä omaan ammatti-idetiteettiin. Innovaatiokin voi jäädä pelkäksi keksinnöksi ellei se muuta mitään ihmisessä, tilassa tai esineessä. Todellinen innovaatio hengittää, hehkuu ja loistaa!Se muuttaa jotain maailmassa!
Kommentit
Lähetä kommentti